Hyppää sisältöön

Miten tekoälystä saadaan suurin lisäarvo juuri sinun yrityksessäsi?

Käytännön tekoälytoimijuutta kiertotalousaloille – CIRCULAI -hankkeessa järjestetään osallistujille maksuttomia yrityskohtaisia valmennuksia. Tason 3. yrityskohtaisissa valmennuksissa keskustellaan generatiivisen tekoälyn laajemman soveltamisen mahdollisuuksista ja merkityksestä. Valmennukset auttavat luomaan tekoälystä strateginen kumppani yrityksille. Valmennukset on tarkoitettu ainoastaan PK-yritysten (alle 250 työntekijää, vuosiliikevaihto on enintään 50 milj. euroa tai taseen loppusumma enintään 43 miljoonaa euroa) henkilöstölle ja PK-yrittäjille. Valitettavasti emme voi ottaa valmennuksiin mukaan suurten yritysten työntekijöitä.

Yrityskohtaisen valmennusosion lähtökohtana on se, miten tekoäly voi muodostua osaksi yrityksen kulttuuria ja jopa strategiaa. Millaista liiketoimintahyötyä tekoälyn laajemmasta soveltamisesta voi olla ja millaista suunnittelua ja ajattelua tarvitaan. Tavoitteena voi olla esim. organisaation tekoälytiekartan luonnostelu, mutta mahdollista on keskittyä vaikkapa vain yrityskohtaisten käyttötapojen kartoittamiseen.

Yksittäisen tekoälysovellusten käytön sijaan valmennuksen painopiste on siis organisaation toimintaan ja tavoitteisiin pohjaavan tekoälykulttuurin luomisen tarpeessa ja mahdollisuudessa: millaisia rakennuspuita tarvitaan ja miten samalla varmistetaan työhyvinvoinnista huolehtiminen, joka on tässäkin muutoksessa onnistumisen avain.

Mitä valmennus maksaa ja ketkä siihen voivat hakeutua?

Valmennus voidaan toteuttaa maksullisena tai maksuttomana. Maksuttomassa vaihtoehdossa valmennuksen kustannukset katetaan CIRCULAI-hankkeen rahoituksella. Tämä kuitenkin edellyttää koulutustuen dokumentointia, ns. de minimis lomakkeen* täyttöä (helppoa ja nopeaa). Ilmaista yrityskohtaista valmennusta voidaan tarjota vain kuudelle (ensiksi ehtivälle) yritykselle.

Valmennus on rajattu pieniin ja keskisuuriin kiertotalousalan yrityksiin. Valmennettava ryhmä on tässä koulutuksessa yrityskohtainen. Lähtökohtana on, että ainakin yksi valmennuskerroista on sellainen, että mukana on myös työntekijäpuolen edustusta esihenkilöiden lisäksi. Valmennettavan ryhmän kooksi suosittelemme 5-15 henkeä. Kiertotaloustoimialan rajausta tulkitsemme väljästi.

Tämä valmennusosio toteutetaan lähtökohtaisesti yrityksen tai valmentajien tiloissa. Etätoteutuksestakin voidaan keskustella. 

Yrityskohtaisten valmennusten teemat

Valmennus toteutetaan valitsemalla ainakin kaksi oheisista aiheista. Valmennusta (ao. otsikoita) voidaan jossain määrin räätälöidä ja muutkin aiheet voivat olla mahdollisia. Jokaisen osion pituus on lähtökohtaisesti 2h, mutta se voidaan lyhyemmäksi tai pidemmäksikin.

  • Tekoälymuutoksen johtaminen työhyvinvointi edellä
  • Tekoälyyn liittyvä lainsäädäntö ja johdon vastuu
  • Tekoälyn käyttötapojen kartoittaminen
  • Organisaation tekoälyohjeistus, näin pääset alkuun
  • Organisaation tekoälystrategia, mistä lähteä liikkeelle
  • Tulevaisuusajattelu ja tekoälytiekartta yritykselle
  • Kehityksen uusia suuntia: fyysinen tekoäly ja humanoidirobotiikka, millaisia mahdollisuuksia yritykset löytävät generatiivisen tekoälyn ulkopuolelta

Osallistuminen edellyttää vahvistuksen lomakkeilla alussa ja lopussa.   

*De minimis -tukea voidaan myöntää yhdelle yritykselle kolmen verovuoden aikana korkeintaan 300 000 euroa. Yritykset ovat velvollisia huolehtimaan, ettei summa ylity.

Kysy lisää ja sovi valmennuksista:

  • Ari Laitala, asiantuntija (Sykli): ari.laitala(a)sykli.fi , 050 5668998
  • Kari A. Hintikka, kehittämispäällikkö (Otavia): kari.hintikka(a)otavia.fi , 040 0912979
  • Anne Rongas, kehittämispäällikkö (Otavia): anne.rongas(a)otavia.fi , 040 5181 229    

Tekoälytukiklinikka

Jos sinulla on kysyttävää, haasteita tai epävarmuutta tekoälyn käytössä, voit osallistua CIRCULAI-hankkeen avoimiin tekoälytukiklinikoihin. Klinikat 25.8. alkaen joka toinen tiistai joulukuun alkuun saakka.